Yhteys
 
Yhteystiedot
Saint-Gobain Finland Oy / Gyproc

Päävalikko

Olet täällä

50 vuotta Gyprocia suomalaisessa rakentamisessa

Jan Rokama on todistanut Gyprocin tarinaa aitiopaikalta neljän vuosikymmenen verran.

Gyproc on tullut rakentamiseen jäädäkseen

Jan Rokama toimii Gyprocilla myyntijohtajana, vastuualueenaan rakennusliikkeet ja taloteollisuus. Hän tuli taloon jo vuoden 1995 alussa ja on päässyt näkemään Gyprocin matkaa yrityksenä monesta eri perspektiivistä.

“Työnkuvani on vaihtunut aluemyyntipäälliköstä piirimyyjäksi, myyntiryhmäpäälliköksi ja viimeisimmäksi myyntijohtajaksi. Myynnin lisäksi olen myös ollut vahvasti mukana tuotekehittelyssä.”

Tältä pohjalta Jan on saanut hyvän käsityksen siitä, millaisia tarpeita nykyaikaisessa rakentamisessa on ja miten Gyprocin tulisi niihin vastata.

“Nykyään puhutaan paljon kiertotaloudesta, hiilijalanjäljestä, nopeudesta, muunneltavuudesta ja turvallisuuden eri osa-alueista. Vaatimuksia on paljon, mutta Gyproc sopii tähän konseptiin kuin nenä päähän.”

Jan näkee Gyprocin melkeinpä itsestäänselvyytenä suomalaisessa rakentamisessa.

“Gyproc on kuin lego-palikka, josta rakennetaan taloja ja joka muuntautuu mihin vain. Se on siitä jännä materiaali, että vaikka joka ainoassa talossa on Gyprocia, se on piilossa tapetin takana, jolloin monikaan ei näe sitä.”

Jan, mitä Gyproc merkitsee rakentamiselle ja sinulle itsellesi?

“Jo aloittaessani Gyprocilla tiesin, että se on yksi Suomen tunnetuimmista brändeistä: kaikkien aikojen brändien kolmen joukossa, jopa ennen Konetta. Minulle Gyproc merkitsee elämäntyötä ja äärettömän kovaa sitoutumista huippubrändiin sekä sen ylläpitämiseen ykkösenä.

Gyproc on muuttanut käsityksen rakentamisesta luomalla kevytrakennetekniikan käsitteen. Vaikka Gyproc on rakentamisen harmaa hiiri, joka ei milloinkaan näy missään, se on silti välttämätön.

Minulle henkilökohtaisesti Gyproc on intohimo, ihan niin kuin tepsiläisyys ja turkulaisuus. Se on niin luova materiaali, ja siitä on tehty kuin taidetta.”

Gyproc kevytrakentamisen parissa 50 vuotta.

Miten kestävyys huomioidaan Gyprocissa ja yrityksen toiminnassa?

“Kestävyys tulee esille ennen kaikkea Gyprocin jatkuvassa tuotekehityksessä. Siitä on paljon erilaisia versioita, joihin pystyy ripustamaan mitä vain, ja sitä voidaan käyttää myös märkätiloissa.

Tulin Gyprocin kelkkaan yrityksen historian suurimman laman aikana -90-luvulla, jolloin Gyproc joutui puolittamaan henkilökuntansa. Silti Gyprocilla panostettiin koko ajan kehitykseen.

Kun rakentaminen laman jälkeen taas kasvoi, tulivat mukaan järjestelmämyynti ja siihen liittyvät uudet tuotteet. Mukaan tulivat myös lasikuitu pintamateriaalina, teräsrakenteet, tasoitteet ja laastit. Gyproc-levyä alettiin myydä valmiina seinänä asiakkaan tarpeen mukaan.

Gyproc on kestänyt aikaa jo 50 vuotta ja ollut markkinajohtaja koko tämän ajan. Se tehdään edelleen samalla reseptillä kuin ensimmäinen kipsilevy vuonna 1894 USA:ssa. Gyproc on tullut markkinaan jäädäkseen. Se on yksinkertainen, hyvä keksintö, jota parempaa ei ole vieläkään keksitty.”

Millaisena näet Gyprocin tulevaisuuden?

“Gyproc on pysyvä ilmiö rakentamisessa. Uskon, että sen käyttö kasvaa ja se tulee jäämään nykymaailmassa suosittuun elementtirakentamiseen. Näen Gyprocille ehdottomasti valoisan tulevaisuuden.

Urani aikana en ole nähnyt laskuja Gyprocin menestyksessä, vaan tasaista kasvua on ollut koko ajan. Gyproc kuuluu edelleenkin tunnetuimpiin rakentamisen brändeihin.

Nykypäivän asiakkaat haluavat palvelua. Gyproc on kokonaisuudessaan asiakaslähtöinen, ammattilaisten luoma joukkue, joka on saavuttanut jo paljon mestaruuksia. Brändin matka jatkuu ja uskon, että Gyproc nousee vielä Saint-Gobain Finlandin suurimmaksi toimialaksi.”

"Minulle henkilökohtaisesti Gyproc on intohimo..."

Jo neljällä vuosikymmenellä Gyprocin myyntiä tehnyt Jan Rokama näkee Gyprocin rakentamisen peruspalikkana, joka muuntautuu mihin vain.

Jan Rokama
Myyntipäällikkö, rakennusliikkeet ja taloteollisuus

+358 400 534 357