
Gyproc 50 vuotta, osa 2: 1980-luku
Gyproc ja kevytrakentaminen lähtivät nousukiitoon
Tapahtunut edellisessä osassa: Gyproc kehitti ensimmäisen tasalaatuisen kipsilevyn ja alkoi levittää uudenlaista rakentamisen kulttuuria 1970-luvun Suomeen. Seuraava vuosikymmen olikin sitten Gyproc-levyjen ja kevytrakentamisen lopullisen läpimurron aikaa.
Vallankumous ei toki tapahtunut yhdessä yössä. Tiivis yhteistyö rakennusalan ammattilaisten kanssa loi sille pohjan Gyprocin alkuvaiheissa ja jatkuu edelleen.
Esimerkiksi vuonna 1981 pidettiin satakunta kirvesmiesten koulutustilaisuutta yhdessä Rakennustyöväen liiton kanssa, ja seuraavana vuonna olivat vuorossa infotapahtumat arkkitehdeille. Vuonna 1985 lähetettiin näyttelybussit ympäri Suomea jakamaan kevytrakentamisen ilosanomaa.
Uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia juurrutettiin myös onnistuneella markkinoinnilla. Gyproc-mainokset valittiin Suomen markkinointiliiton Vuoden kampanjaksi vuonna 1981.
Tuotantoramppi ja erikoiskova uutuus
Vuoden 1982 alkuun mennessä Gyproc-levyjen kysyntä oli yltynyt siinä määrin, että tehtaalla siirryttiin nelivuorojärjestelmään. Kirkkonummen kotipesässä riitti vipinää muutenkin, sillä vuosikymmenen mittaan laajennettiin tehdasrakennusta ja levyvarastoa, pidennettiin tuotantolinjaa sekä rakennettiin uusi kartonkivarasto ja kalsinointilaitos.
Gyprocin tuotekehittäjät puolestaan pystyttivät vuonna 1984 järeän merkkipaalun, kun markkinoille tuotiin erikoiskovat GEK-levyt, jotka mullistivat väliseinärakenteiden iskunkestävyyden, jäykkyyden ja ääneneristävyyden. Erikoiskovalla tiellä on jatkettu – vuonna 2016 lanseerattu Gyproc Habito® on nykyään sarjansa hallitseva mestari.
Muotovalioita ja helppoa saneerausta
Jäykkyys on olennaista seinärakenteissa, mutta mitä jos rakentaja haluaakin jotain muuta kuin suoraa ja laatikkomaista? Näihin tarpeisiin Gyproc kehitti kevytrakennetekniikkaa siten, että levyjä pystyttiin muotoilemaan kostuttamalla ne ja taivuttamalla suoraan alusrakenteen päälle tai erillisen muotin avulla. Paraatiesimerkki muotorakenteiden toimivuudesta on kuvassa komeileva Pokrovan luostari Kirkkonummella.
Vuosikymmenen loppupuolella Gyproc lanseerasi myös ohuen, vain 6-millisen saneerauslevyn, joka voidaan liimata seinäpinnan päälle. Saneerauslevy oli vastaus remontoijien unelmiin: levy seinään, maalia tai tapettia sen päälle ja voilà – uusi pinta oli sillä siisti.

Gyproc-levyjen myynti kehittyi vuosina 1980–90 yhtä matkaa kevytrakentamisen kanssa noin 6 miljoonasta neliömetristä lähes 25 miljoonaan. Yritys lähti 90-luvulle vahvoista asemista.
Seuraava osa: 90-luvun alun lama puraisee rakennusalaa, mutta kiivas tuotekehitys jatkuu Gyprocilla