Gyproc 50 vuotta

 

Gyproc 50 vuotta
kotimainen kevytrakentamisen edelläkävijä

 

Jo puolen vuosisadan ajan olemme tehneet elämää kestäviä seiniä koteihin ja rakennuksiin. Gyprocissa ei kuitenkaan ole kyse vain seinistä vaan raameista, jotka kestävät arjen painon ja kannattelevat läpi hyvien ja huonojen hetkien.
 

Katso juhlavuoden videoltamme, mitä kaikkea seinät näkevätkään

Kun 1970-luvulla aloitimme suomalaisen rakennuskulttuurin uudistamisen, kipsilevy ei ollut vielä kovinkaan varteenotettava rakennusmateriaali. Uskomme siihen oli kuitenkin luja. Tiesimme, että siinä piilee kestävämmän kevytrakentamisen tulevaisuus, eikä uskomme ole horjunut kertaakaan.

Päinvastoin.
 

Otimme harteillemme kipsoniitin mainehaitat, koska tiesimme, että kaiken voi tehdä paremmin. Vuosikymmenien tuotekehityksen, väsymättömän tekemisen ja hiipumattoman tunteenpalon eteenpäin viemänä olemme luoneet jotain kestävää: rakennusmateriaalin, joka kestää aikaa, elämää ja Suomen vaativia oloja.

Ylpeydellä voimme sanoa, ettei työmme ole ollut turhaa. Gyprocista on tullut kipsilevylle synonyymi, jonka lähes kaikki rakentamisen kanssa jollain tavalla tekemisessä olleet tietävät. Gyproc on raivannut tietä kevytrakentamiselle tehden siitä aivan uudella tavalla kestävää.

Mutta ei tässä sovi ruveta henkseleitä paukuttelemaan, vaan koko ajan on mentävä eteenpäin. On etsittävä entistäkin innovatiivisempia ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Ratkaisuja, jotka kestävät elämää – tänään ja huomenna.

 

Gyproc 50 juhlavuosi

 

Gyproc kestää – myös vertailun
 

Gyprocille laatu tarkoittaa ensinnäkin tuotteiden erinomaisia ominaisuuksia. Olemme sitä mieltä, että suomalainen rakentaja ansaitsee ehdottoman luotettavat ja turvalliset tuotteet. Vuosikymmenien aikana Gyproc-kipsilevyt on kehitetty yhä kestävämmiksi jäykkyyden, iskunkestävyyden ja kulutuskestävyyden osalta. Gyproc-levyillä saavutetaan myös hyvät ääntä ja paloa eristävät ratkaisut.

Toinen tärkeä näkökulma on kipsilevyn helppo asennettavuus. Gyproc-levyjen työstäminen ja paikalleen asentaminen on yksinkertaista ja nopeaa, ja työajoissa saavutetaan tuntuvia säästöjä verrattuna esimerkiksi kivirakentamiseen. Gyproc-levyt myös soveltuvat monenlaisiin kohteisiin: lattioihin, sisäseiniin ja -kattoihin sekä tuulensuojalevytyksiin. Ne kestävät erinomaisesti kosteissakin tiloissa.

Kolmas osa laatuamme on vastuullisuus: autamme rakentamaan erinomaisia elinympäristöjä ja parantamaan ihmisten elämänlaatua. Meille tärkeitä asioita ovat turvallisuus, toimintamme ympäristövaikutusten minimointi ja energiatehokkuus. Panostamme myös työntekijöidemme ammatilliseen kehitykseen, hyvinvointiin ja turvallisuuden lisäämiseen tavoitteena nolla-tapaturmataso.

Kun jonkun asian tietää kestävän, on sen varaan hyvä rakentaa. Kotimaisena kevytrakentamisen edelläkävijänä tarjoamme sinulle ratkaisut, jotka pitävät pintansa tänään ja huomenna. Valitse vastuullisesti valmistetut huippuluokan materiaalit, edistykselliset uutuudet sekä 50 vuoden kokemus kestävämmästä rakentamisesta. Valitse kotimainen Gyproc.

 

 

Tiesitkö, että kipsilevy on ekologinen ratkaisu?

Gyproc-kipsilevyjen valmistuksessa käytetään luonnonkipsin lisäksi kierrätyskipsiä. Uuden levyn ominaisuudet eivät heikkene kierrätyskipsin käytöstä, mutta näin säästämme luonnonvaroja ja edistämme kipsilevyn elinkaariajattelun kokonaishallintaa. Huolehdimme kipsilevyjen kierrätyksestä yhteistyössä omien yhteistyökumppaneidemme, kuten esimerkiksi talotehtaiden ja purku-urakoitsijoiden kanssa. Jos haluat mukaan yhteistyöhön, ota yhteyttä:
 

Sami Lönnberg

sami.lonnberg@saint-gobain.com

+358 40 561 2252

 

 

Rakenna jotain kestävää – valitse kotimainen Gyproc Habito
 

Olemme erityisen ylpeitä Gyproc Habito -rakennuslevystämme, joka on äärimmäisen lujaa tekoa. Iskunkestävä Habito-levy soveltuu etenkin kohteisiin, joissa vaaditaan suurta kulutuskestävyyttä ja arvostetaan kalusteiden helppoa ripustettavuutta.

 

 

Habito-levy on ominaisuuksiltaan ylivoimainen:

Habito pääsee oikeuksiinsa erityisesti kohteissa, joissa kulutusta on paljon: esimerkiksi keittiöissä, teknisissä tiloissa, autotalleissa, kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa. Habito soveltuu käytettäväksi myös märkätiloissa rankajaolla k600. Levyllä on EPD-ympäristöseloste, M1-sisäilmaluokitus ja CE-merkintä.


Kipsikartonkilevyjen kaikkien aikojen paras jäykistyskapasiteetti.


Loistavat ripustusominaisuudet.


Jopa 10-kertainen iskunkestävyys tavallisiin kipsilevyihin verrattuna.


Valmistettu ympäristöystävällisesti kierrätyskipsistä.


Gyproc on kevytrakentamisen edelläkävijä
 

Gyproc on kevytrakentamisen markkinajohtaja ja edelläkävijä. Tuotamme uusia innovatiivisia ratkaisuja rakentamiseen yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Gyproc-kipsilevyt ja -järjestelmät mahdollistavat monipuoliset, muunneltavat ratkaisut sekä ammattilaiselle että pienrakentajalle. Kipsipohjaisen kevytrakentamisen etuja ovat helppous, monipuoliset tilaratkaisut, muunneltavuus, ympäristöystävällisyys, paloturvallisuus ja hyvä sisäilma. Gyprocin vahvuudet ovat asumis- ja työskentelymukavuus.
 

Osa Saint-Gobain Finlandia
 

Gyproc on osa Saint-Gobain Finland Oy:tä, joka tuottaa innovatiivisia ja turvallisia rakentamisen ratkaisuja, jotka säästävät energiaa ja lisäävät asumismukavuutta. Yhtiöllä on viisi liiketoimintoa: akustiikkatuotteisiin keskittyvä Ecophon, kipsipohjaisia kevytrakentamisen ratkaisuja toteuttava Gyproc, lämpö- ja tekniseen eristämiseen eraikoistunut ISOVER, keraamisten laattojen kiinnitysratkaisuja, julkisivuratkaisuja sekä teknisiä, muuraus- ja lattialaasteja tarjoava Weber sekä kokonaisratkaisuja pallografiittivalurautaisille hydrauliputkille maahantuova PAM.

Saint-Gobain Finland Oy kuuluu kansainväliseen Saint-Gobain -konserniin, joka toimii kolmella toimialalla; innovatiiviset materiaalit, rakennusmateriaalit sekä rakennustuotteiden jälleenmyynti, ollen näissä Euroopan tai koko maailman markkinajohtaja.

Saint-Gobain muuttaa raaka-aineet meille päivittäin käytettäviksi korkealaatuisiksi tuotteiksi, sekä kehittää jo huomispäivän uusia materiaaleja.

Lisätietoa Saint-Gobain Finlandista