Päivitetty 08.01.2013
TYKS

Turun yliopistollinen keskussairaala on monipuolinen Gyptone-kohde

 Turun yliopistollisen keskussairaalan lisärakennus- ja laajennushanke on ollut valtava ja haasteellinen. Ensi keväänä valmistuva TYKSin laajennusosa on keskussairaalakompleksin kolmas vaihe; ensimmäinen osa, T1-sairaala, valmistui vuosituhannen vaiheessa ja laajennuksen kakkosvaihe reilut kaksi vuotta sitten.

Gyptone-tuotteet ovat näkyvässä osassa TYKSin uusituissa tiloissa, sillä sairaalarakentamisen alakattoratkaisuissa on otettava arkkitehtonisten detaljien lisäksi huomioon laitteistojen usein poikkeuksellisen vaativat tekniset ratkaisut ripustuksineen ja läpivienteineen. ”Roikkuvista piuhamatoista pyritään päästä eroon”, kohteen suunnittelija Veikko Manninen sanoo ja toteaa, että Gyptone Trap -järjestelmä on tähän toimiva ratkaisu.

TYKS_Gyptone
Gyptone2

Toimisto- ja hoitohuoneiden alakatoissa on käytetty niin ikään avattavia, Gyptone Quattro 20 E15 -moduulilevyjä. Aulatilojen yhtenäiset, näyttävät ja saumattomat pinnat on saatu aikaan akustisilla Gyptone BIG -levyillä.

Ympäristö on erityisen tärkeä, kun on kyse sairaalarakennuksesta. Tilan pitää antaa turvallinen tausta tulijalle; sairaalan asiakkaalle ympäristön rauhoittava vaikutelma on tärkeää, mutta yhtä tärkeä tekijä se on myös henkilökunnan näkökulmasta hoitotyön sujuvuuden ja työssä viihtymisen kannalta. Lisäksi muuntojoustavuus on nykypäivänä sairaalarakentamisessa ja -suunnittelussa tärkeää.

Vaikka hankkeelta puuttuu vielä viimeinen silaus, on lopputulos jo aistittavissa. Kokonaisuus on mykistävän komea. Arkkitehtuurissa on klassisia piirteitä ja yksityiskohdissa herkkää, jopa hiven aaltomaista muotoilua. Kokonaisuus on moderni, tyylikäs, ja valoisa. Keskusaula, Atrium, tekee vaikutuksen; sen yksityiskohdat ja klassisen kauniit arkkitehtoniset muodot seisauttavat katseen ja melkein myös ajatuksen. On kuin konserttisalissa tai oopperassa olisi.

Lue koko artikkeli TYKSin jättihankkeesta Prointerior-lehden numerosta 4/2012.

TYKS3
Tyks2